Meidän tarina

Niin kuin kaikki tarinat, niin myös tämäkin alkoi ihan sattumalta. Siivikkalan liukuvista heimoveljistä tuli kuin tulikin Pelikassit. Syyn nimeenkin tietää lopulta vain itse idean isä. Kaveriporukan futisreissu on vaihtunut MM-kisoihin ja tavoitteelliseen toimintaan

 

Urheilua merkittävämpää on meille aina ollut saadut elämykset. Ensimmäiseen futisturnaukseen lähdettiin pitämään jätkien kanssa hauskaa, keräämään muistoja ja elämyksiä kentältä sekä sen ulkopuolelta. Ei matkan tarkoitus ollut voittaa mestaruutta, vaan ennemminkin tarkistaa Jyväskylän yöelämän tarjonta. Tämän johdosta Pelikassitkin taidetaan tuntea paremmin Kasseina.

 

Toiminnassa on ollut aina kiinnostavaa erilaisuutta, hyvässä ja pahassa.